23.10.2015

Kasari loppu! -museobileet

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös 80-luku. Museoissa vanhoihin hyviin aikoihin voi palata, mutta ei enää hotelli- ja ravintolamuseon kasarinäyttelyyn. Se loppuu nimittäin 25.10.2015, joten vain pari päivää aikaa kurkistaa näyttely ja purkkakumin saa palkkioksi kun pohtii, mikä kasarissa oli parasta: musiikki, ruoka, historia vai muoti?


Näyttelyn hautajaisia vietetiin jo keskiviikkona 21.10. museon tiloissa. Museoholistilla oli ilo osallistua tapahtumaan. Päivän ohjelmaan kuului niin esittelyä, askartelua ja teeman mukaista puvustusta. Päätosjuhlassa halukkaat sai luonnollisesti kreppiraudalla käsitellyn pään ja tarjolla oli kasarilla tutuksi tulleita hodareita. Nykymakujen mukaisesti, tietenkin. Heeerkullista.


Juhlassa Heinon Tukun Juhlarahasto myös luovutti tunnustuspakinnon Timo Santalalle. Tuskin parempaa kohdetta tunnustuksella voisi olla. Tai edes vaihtoehtoja. Mies on tuttu niin Ravintolapäivä kuin myös We love Helsinki -tapahtumien takaa. Varmaan liikaa kunnianosoituksia hänelle voi palkinnoksi jakaa, sen verran laajalle on tapahtumien kautta iloa ja hyväntuulista tekemisen meininkiä jaettu.

Itse kasarunäyttelystä löytyi luonnollisesti jättikokoinen rubiikinkuutio (jota ei kyllä päässyt pyörittämään...), Trip-mehutetrat (miksei näitä enää sa mistään? Nykylapset eivät edes tiedä, mitä menettävät!) ja itseoikeutetusti discopallo. Ravintolanurkkaus oli sisustettuna Rosson 80-luvun tyyliin. Näyttipä tutulta ja vaikea uskoa, että pian 30 vuotta on vierähtänyt tuosta tyylistä. 80-luvun keittiökaappeihin pääsi myös kurkistamaan, tutulta näytti.



No Kasari päättyy. Mielenkiinnolla odotetaan, millä aiheella hotelli- ja ravintolamuseossa seuraavaksi jatketaan?

Ei kommentteja: