27.11.2015

8. Arabian museo

Arabian museo kertoo nimensä mukaisesti Arabian posliiniesineitä ja -keramiikkaa. Museo ei ole iso, mutta aihealueeseensa keskittyen hyvin kattava. Näyttelytila löytyy rakennuksen 9. kerroksesta, joten hissille vaan ja ihastelemaan ylhäältä Arabian rannan maisemia. Etuosasta löyty aina jotain vaihtuvaa taidetta, usein nykykeramiikka nuorilta suunnittelijoilta ja ilman museomaksua.


Museossa on tullut vierailtua useasti. Tutut esineet on kiva nähdä, kuitenkin aina tuntuu muotoilusta löytyvän uusia puolia. Toisaalta Arabian museoon ei ole tullut koskaan ennen erikseen lähdettyä kui nyt museokortilla. Paikalle vetää paremminkin alakerran tehtaanmyymälät (Iittala, Finlayson ja Pentik), sekä erikoistapahtumat, joiden yhteydessä on päässyt mm. Arabian tehtaiden opastetulle kierrokselle itse tuotantotiloihin. Kun näitä tapahtumia jatkossa järjestetään, voi suositella! Usein tulee sitten museoonkin päädyttyä.

Museossa kenties hienointa on takaseinän kooste, jossa kaikki arabian kaikkien posliiniastiastojen kahvikupit ovat esillä. Hieno paikka nähdä mikä on ollut muodissa eri aikakausina ja miten tyyli ja maku on muuttunut. Vaikuttava on myös Birger Kaipaisen Helmikuovi, jossa on jotain kansanperinteistä, mutta kuitenkin tyylikästä uutta. Lastenkin mieleen se on jäänyt, sillä Sellon kauppakeskuksessa kuvan ollessa esillä, ovat lapset innokkaasti esitelleet kuvan esittävän Arabian museon kuovia.

Kierros on selkeä, tosin museon koon puolesta eksymisvaaraa ei oikein ole. Kannattaa pipaahtaa museokortilla tai ilman, jos Arabian rannan myymälöihin on asiaa.

Mitä: Arabian museo, Helsinki
Missä: Hämeentie 135, Helsinki
Milloin: 24.5.2015
Maksoi: 4e, Museokortilla - for free
Uudestaan?: Tehtaanmyymälöissä poiketessa
Lapset mukaan?: Menee mukana.
Netissä: http://www.arabia.fi/Arabian-tarina/KERAeILY/Arabia-keskus

24.11.2015

7. Tekniikan museo

Tekniikan museossa on muutama vetonaula, mutta yleisesti näyttelyt keskittyvät enemmän Suomen teollisuuden esittelyyn kuin teknisiin selityksiin. Museo ei kenties ole nyt syksyllä alkaneen peruskorjauksen myötä parhaimmmillaan, mutta korvauksena museoon pääsee sen ajan tutustumaan ilman pääsymaksua. Itse vierailimme museossa ennen kuin korjaustyöt olivat käynnistyneet ja museon ehdoton suosikki Voimalamuseo oli yhä kesäkaudella auki, mutta sulkee ovensa aina talven ajaksi. Museossa käydessä myös ympäristössä kannattaa pyöriä, Vanhankaupunginkoski on komeaa katseltavaa.


Museosta kannattaa etsiä ainakin Suomen vanhin tietokone ESKO (eli Elektosähköinen Sarja KOmputaattori), joka löytyy museohallin parvelta ja tutkia vanhan kosken rannalla sijaitseva Voimalamuseota (joka talvisin suljettu). Takulamppu mukaan, niin pienetkin lokoset tulevat tutuiksi. ;)


Itse museon näyttely on rakennettu hieman sekavasti. Aiheita ja tietoja on paljon ja ne ovat monin osin laadukasta sisällöltään. On käsin kosketeltavaa, kokeiltavaa, luettavaa ja selkeitä esityksiä vuosikymmeninä tapahtuneesta teollisesta kehityksestä. Monet osat uppoaisivat varmasti lastenkin mielenkiintoon. Mutta museotilassa valitettavasti harhailee ympäriinsä, eikä luontevaa kulkureittiä löydy. Aina tuntuu, että kumpaan suuntaan kannattaa lähteä, että kaikki tulee nähdyksi ja lopussa jää pelko, jäikö joku mielenkiintoinen osa vahingossa näkemättä. Harmi, sillä materiaalihan on laadukasta. Pienellä panostuksella tähän saisi varmaan huimasti parannusta; kartta käteen tai jouhevasti kulkevat opastekyltit. Onneksi henkilökunta oli avuliasta ja esitteli hyvin, mihin osioihin kannattaa tutustua. Ja museossa on parhaillaan peruskorjaus menossa, joten varmasti on lupa odottaa näyttelyreittiin pian parannusta.


Yleisesti museon näyttelyistä jää tunne, että ne ovat pääosin sponsorein ja yhteistyökumppanein koottuja esityksiä Suomen isoista teollisuusyrityksistä, eikä niinkään tekniikan kehitykseen keskittyvä museo. Eipä sillä, mielenkiintoista on katsoa, miten suomalaiset firmat ovat kasvaneet ja innovoineet vientituotteita maailmalle. Sama henki kun tuottaisi nyt tulosta, näkyisi se varmasti pian vientieuroissa ja taloudessakin muutamassa vuodessa. Kuitenkin Suomen teollisuusmuseo olisi kenties osuvampi nimi tälle museolle ja asettaisi odotukset sisällöstä kohdilleen. Hieman näyttelyn päätteeksi tuntee ylpeyttä suomalaisen teollisuuden puolesta ja jää lupaava olo, että on täällä osattu ennenkin, eiköhän osata jatkossakin. :)

Tekniikan museo sijaitsee siellä, missä Helsingin keskusta on alunperin sijainnut: Vantaanjoen suulla. Siitä kaupungin keskusta on myöhemmin siirtynyt nykyiselle sijainnilleen. Historian havinaa on siis ympäristö pullollaan jopa enemmän kuin tekniikkaan (tai siis teollisuuteen) keskittyvässä museossa. Jos jää aikaa, niin ainakin hyvällä säällä ympäristöön kannattaa tutustua ja nauttia hetki kosken pauhusta.


Mitä: Tekniikkamuseo
Missä: Viikintie 1, Helsinki
Milloin: 24.5.2015
Maksaa: 6e, Museokortilla - for free (peruskorjauksen ajan ilmainen)
Uudestaan: Kyllä remontin jälkeen
Menisikö lasten kanssa: Kyllä
Netissä: http://www.tekniikanmuseo.fi/

23.11.2015

6kk museokortilla koettuna: 67 museota ja 20 paikkakuntaa

Museokorttia on vingutettu nyt reilu 6kk. Yhteensä siinä ajassa museokortilla on vierailtu 67:ssa museokohteessa, siihen päälle matkan varrelta on bongattu muutama paikka, joihin museokortti ei ole kelvannut. Aika hieman tarkastella, miten museokortti on vienyt pitkin Suomea ja miten siihen on kulunut aikaa ja rahaa.


Rahat ja säästöt

Yhteensä rahaa 67 museon pääsylippuihin olisi yhdeltä aikuiselta kulunut vierailemissamme museossa 407,50euroa. Kun siitä vähennetään museokortin hinta 54e, on rahaa säästynyt 353,50e eli kahdelta kävijältä 707e. Ei ihan pieni summa.

Toisaalta osassa museoista (28kpl) on ollut lapsia mukana. Koululaisen pääsylippu on useassa kohteessa tuonut kuluja, joihinkin paikkoihin taas kaikki alle 18v pääsevät sisään ilmaiseksi. Alle kouluikäiset ovat tainneet päästä kaikkialle maksutta. Ei mikään merkittävä kulu, mutta koululaisen museokortti voisi olla kiva ja ainakin lasten museokortti taskuun pienille museomatkaajille. Luulen, että muutama pieni museovierailija olisi ylpeä kortin omistamisesta, vink vink.

Pakko myöntää, että ilman museokorttia moni paikka olisi jäänyt näkemättä ja siten laskennallisesti osa 707eurosta kulumatta, joten ihan puhtaasta säästöstä ei ole kyse. Museokortin vuoksi on myös tehty muutama museomatka. Vaikka museoihin pääsee ilmaiseksi, maksaa matkat, ruokailut matkan päällä ja hotelliyöt. Lisäksi muiden reissujen yhteydessä on kuljettu pitkiäkin kiertoteitä lyhimmän reitin sijasta, mikä tietysti aiheuttaa lisämatkakuluja. Varmasti on rahan sijasta saatu kuitenkin enemmän elämyksiä ja kokemuksia vastineeksi, ei ole siis kulut yhtään kaduttaneet. :)

Paikkakunnat

Museokortti on vienyt meidät 20 paikkakunnalle ja muutama taukopysähdys välietapeineen päälle. Useampi pieni suomalaiskylä ja kaupunki kauppoineen, tapahtumineen ja muine toimintoineen on tullut tutuksi.

Monta viihtyisää kahvilaa tai ruokapaikkaa on löytynyt museoiden tai museokaupunkien yhteydestä. Usein tarjolla on kahvit, pullat ja muutama leivonnainen. Mutta museoiden yhteydessä on vallan erinomaisiakin ruokapaikkoja, joihin osaan olisi syytä mennä herkuttelemaan ilman museovierailuakin lounasaikaan tai päiväkahville. Saattaa olla aihetta ihan omalle blogipostaukselle näistä ruokapaikoista.

Reissujen yhteydessä on eksytty keskiaikaisille markkinoille herkuttelemaan karkkiomenoilla Turussa, pyöritty käsityöläismarkkinoilla Järvenpäässä, ihasteltu jouluavauksen ilotulitusta Jyväskylässä, polskittu Kylpylässä Hämeenlinnassa ja syöty Hanna Partasen lihapiirakoita Kuopion kauppatorilla.

Osa kaupungeista olisi tullut tutuiksi tai ovat vakiokohteita sukulais- ja ystävävierailujen yhteydessä. Mutta moneen ei ilman museokorttia todennäköisesti olisi lähdetty pyörimään. Museokortilla tulee helposti museoiden lisäksi Suomi tutuksi.

Aika

Museovierailuja on tehty yhteensä 27 päivän aikana. Yleensä on vietetty museopäivä tai kaksi ja valittu kokonainen museorypäs. Museot ovat silloin olleet lähietäisyydeltä toisistaan tai järkevällä kulkureitillä. Muutamassa museossa on vierailtu työpäivän jälkeen, kerran myös lounastauko on kulunut museossa. Kesän ulkomaan lomareissu, työkiiret ja remontti taas ovat aiheuttaneet muutamia taukoja museokäynteihin.

Suurin määrä kohteita yhden päivän aikana on kuusi ja näin on tapahtunut 4 kertaa. Ensi innostuksessa Hämeessä, Tuusulanjärven rannalla taiteilijakoti kierroksella, Espoon Weegee-talo ja lisäksi Turussa on liuta museoita helposti lähietäisyydellä toisistaan. Täytyy todeta, että se 6 musoeta päivässä hipoo maksimia, jos aikoo jotain myös museoista omaksua.

Kokonaisuutena museoissa käynti matkoineen, ruokailuineen ja kahveineen on mahtavaa yhdessäoloaikaa. Sopii niin pareille, perheille, ystäville kuin sukulaisille. Näitä kaikkia on meidänkin museokäynteihin yhdistynyt. Eikä yhdessäolo ja yhdessä tekemisen meininki ei rajoitu museossa kulutettuun aikaan: reissuista ja museoista tulee keskusteltua jälkeenpäin ja kyllä tämä holismi keskustelua herättää myös ystävien ja työkavereiden kanssa. Innostus myös tarttuu ja selvästi myöslähipiiriin on alkanut hiljalleen ilmestyä museokortteja...

Ajankäyttöön kyllä täytyy sanoa, että jos hullaannutte museoista, älkää vaan laatiko mitään mobiiliaplikaatiota, jolla kirjaatte museokäyntejä. Älkääkä vaan alkako kirjoittaa matkoista blogia. Ja jos olette molemmat virheet jo tehneet, niin älkää VAAN alkako miettiä aplikaation ja blogin välille mitään integraatiota. Vie aikaa varmaan enemmän kuin itse museokäynnit.

Summasummarum

Hulluutta, tietoutta, suurkulutusta, historiaa, holismia, ihanuutta, mitä lie ja kaikkea vähän päälle. Matka museokortti taskussa jatkuu rahaa säästäen, uusin paikkoihin tutustuen ja yhdessä aikaa viettäen. Kyllä museokortti on ollut yksi vuoden parhaista ostoksista, varmasti ensi vuodenkin.

22.11.2015

66. Raision museo Harkko

Raision ytimestä, kaupungintalon kupeesta, löytyy museo- ja kulttuurikeskus Harkko. Varmoin ottein vedämme ripaa, mutta ovi pysyy kiinni. Lappu ovessa opastaa näyttelyn olevan esillä viereisessä talossa, itse Kaupungintalossa. Wow.


Huomaamme saapuvamme kaupungin kulttuurielämän keskiöön. Kaupungintalon valtuustotasanteella on meneillään Raisio-Seuran aikuisten värityskilpailun palkintojenjakotilaisuus. Yritämme pysyä taustalla ja olla häiritsemättä juhlallisuuksia. Tutkimme sen sijaan vähin äänin museokaupan vitriiniä, sekä aulan vitriinejä, joissa on raudasta tehtyjä esineitä. Opasteen mukaan esillä on Joenvarren esihistoriaa. Hiljakseen hivuttaudumme kohti juhlaväkeä ja kysyn huomaamattomasti eräältä "olisiko jossain mahdollisesti ovi, josta pääsee itse museoon?" "Joo, näyttely on kokonaisuudessaan esillä aulan vitriineissä". Hämmästys, NELJÄ kokonaista vitriinikaappia, siinä kaikki. Ja kaapit eivät ole tungettu täyteen tavaraa vaan esineet ovat esillä varsin, no - ilmavasti. Tämä on luultavasti Suomen pienin museo tai pienin museokokoelma tai pienin jotain.



Ystävällisesti vastaaja pyytää meitä jäämään mukaan juhlapäivän tilaisuuksiin, jossa seuraavana on vuorossa kaupungin kulttuuripalkinnon jako. Lisäksi tarjotaan jouluista glögiä ja pipareita. Kyllä kutsu kiinnostaa, joten jäämme mukaan.

Ihastelemme palkinnonjakoa odotellessa värityskilpailun tuloksia, joissa on luovin väriyhdistelmin taidekeskus Harkko kuvattu. Nettisivujen mukaan siis sisätilaogelmien pilaama rakennus, minkä vuoksi näyttelyt on jouduttu siirtämään kaupungintalon aulatiloihin. Pian kulttuuripalkinnon jako huipentuu. Sen saa "Niin kaunis on Eurooppa Raision kohdalta" facebook-ryhmän perustanut Esa Salminen, jonka ansioihin kuuluu vaalia monimuotoisesti Raision kulttuuritapahtumia ja perinnettä. Facebook-ryhmä kokoaa kotiseutumuseota nettiin. Selkeästi tuttumies koko kaupungille.

Ehkä hämmentävin museokortikohde ikinä. Mieletön ystävällisyys, järisyttävän pieni näyttely, mutta innovoiden kotiseutumuseo onkin sijoitettu virtuaalisesti verkkoon.

Mitä: Raision museo Harkko
Missä: Nallinkatu 2, Raisio
Milloin: 22.11.2016
Maksoi: 0e
Uudestaan: Ei
Lasten kanssa: Ei
Netissä: http://www.raisio.fi/palvelut-a-o/kulttuuri/raision-museo-harkko/fi_FI/raision-museo-harkko/